Pirkka-Hilux

Kun viemme autoja Ukrainaan, on kaksi listaa: vaatimukset ja toivomukset.

Vaatimuksena on ehjä auto, siis riittävän ehjä, että sillä selviää Ukrainaan saakka ja sen saa järkevällä työllä siellä käyttökuntoiseksi siihen tarkoitukseen, mihin vastaanottaja sen päättää valjastaa.

Vaatimuslista pitkälti loppuu siihen, mutta toivomuslista onkin sitten pidempi. Ensisijaisena toiveena on tilava neliveto korkealla maavaralla ja vääntävällä dieselmoottorilla. Tilanteen ja auton käyttökohteen mukaan mikä tahansa toivomuslistan kohdista voidaan jättää huomioimatta, joskus jopa kaikki. Autoille ei voi antaa vain yhtä sapluunaa, koska käyttökohteena Harkovan rintama on merkittävästi erilainen kuin Kiovan keskusta. Etuvetoinen henkilöauto kannattaa laittaa Kiovan keskustan yhteyskuljetuksiin ja korkea nelivetomaasturi Harkovan rintamalle kuljettamaan lääkintätarvikkeita.

Hän joka sanoo, että Ukrainassa on tarvetta vain yhdenlaisille autoille, joko ei tiedä mistä puhuu tai valehtelee.

Izjumin rintaman lähettyvillä näkemiäni autoja ovat olleet muun muassa vanha kunnon pallosilmäLada armeijan väreissä ja tunnuksissa. PallosilmäLadahan vaihtui kantikaslamppuiseen Samaraan vuonna 1984. Sekä useita GMC Jimmyjä, joita USA lähetti Neuvostoliitolle toisen maailmansodan aikana. Ymmärrykseni ei riitä, miten yli 80 vuotta vanha auto voi yhä olla toimintakuntoinen.

Ja miksikö autoja sitten kannattaa viedä Suomesta saakka? Se on hyvä kysymys.

Tämä yllä oleva tieto pohjustukseksi niille, jotka epäilevät kelpaako oma auto lahjoitettavaksi Ukrainaan. Pyydän laittamaan mistä tahansa edes suhteellisen toimintakuntoisesta autosta mailia ja mietitään yhdessä, millä ratkaisulla se saadaan Ukrainaan parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Myös sanomme rehellisesti, mutta kohteliaasti, jos kyseiselle autolle ei yksinkertaisesti ole järkevää tarvetta Ukrainassa. Olemme otsonoineet, homepesseet ja jopa vaihtaneet autojen sisustoja silloin kun home on iskenyt autoon, mutta muutoin auto on fiksua tavaraa Ukrainaan toimitettavaksi. Työtä, hikeä ja rahaa kannattaa käyttää silloin, kun järkevä auto saadaan ilmaiseksi. Jos joku väittää, ettei hometta sisustaansa saanutta autoa kannata lähettää Ukrainaan, ei taaskaan ymmärrä mistä puhuu, tai valehtelee. Ja miksikö autoja sitten kannattaa viedä Suomesta saakka? Se on hyvä kysymys. Suomen suuri määrä nelivetoisia maastoautoja on ensimmäinen syy kahdesta. Toinen syy on se, että me, avustajat nyt vain satumme asumaan Suomessa. Kotimaan kamaraltakin autojen hankkiminen ja Ukrainaan toimittaminen pakattuina on sen verran työlästä, että ulkomailta hankittuna en samaa projektia alkaisi vetämään.

Mikä tämän pitkähkön johdannon tarkoitus oli? Paitsi antaa ohjeita autonsa Ukrainaan lahjoittamista harkitseville, mutta myös toimia pohjustuksena artikkelin varsinaiselle sisällölle, eli Akun Pirkka-Hiluxille.
Moni lukijoistamme “tuntenee” Kapteeni Aku Saarelaisen, joka käyttää sosiaalisessa mediassa nimimerkkiä Sulkahattu. Suorasanainen ja hauska mies, joka tuntuu hieman eri puusta veistetyltä kuin perinteinen armeijan kapiainen, jonka huumoripainotteisin juttu on sanoa joku täysin painokelvoton ja umpirasistinen heitto pitkän jalkamarssin päätteeksi. Aku vaikuttaa ulosantinsa perusteella hyvinkin joviaalilta kaverilta. Eikä se mielikuva pettänyt.

Pirkka-Hilux

Eräänä kauniina, tai synkkänä iltana, en enää muista, näin Kapteeni Akun postanneen sosiaaliseen mediaan kuvan punaisesta Hiluxista ja kommenttikentässä kävi ilmi, että tokihan tämäkin auto on kaupan, kun oikea määrä rahaa löytyy ja vaihtaa omistajaansa. Noh, nelivetoista dieselhiluxia parempaa autoa Ukrainan mutaisille teille on vaikea keksiä, olkootkin että tämä yksilö oli kaksiovinen ja nelioviset ovat kovimmassa huudossa. Siispä oikopäätä laitoin Akulle privaviestin häntä millään tapaa tuntematta, että nyt tehdään kaupat ja laitetaan auto Ukrainaan, ole hyvä ja kerro hinta.

Ensireaktio oli kielteinen. Akun mielestä tämän auton tekninen kunto ei ole riittävä Ukrainaan. Lupasin, että se ei ole ongelma. Silti asiaan ei tullut myönteistä päätöstä vielä silloin. Asia jäi hieman ns. Roikkumaan.
Muutama päivä myöhemmin kyselin uudestaan asian perään ja silloin ajatus oli jo selvästi edennyt pidemmälle ja muuttunut hieman myötämielisemmäksi, mutta ei vielä lopullisen hyväksyväksi. Siispä annoimme ajan kulua, kunnes Aku laittoi viestin, että mihin hän toimittaa auton. Kerroin osoitteen ja sovimme päivämäärän. Olin iloinen, kun homma eteni ja vasta tässä vaiheessa aloin kysellä, paljonko se hinta nyt sitten olisi. Siihen Aku vastasi, että mikä hinta, eikö tämä ole Ukrainaan menossa? Sanattomaksi veti. Olimme juuri saaneet ilmaiseksi lähes täydellisen rintama-auton.

Maailma on helvetin pieni ja Ukrainan tukipiirit vielä pienemmät – Aku oli kertonut signalin ryhmächatissa saaneensa ihastuneen viestin Ukrainassa palvelevalta kaveriltaan että ”ei juma, onko sun auto Aku tulossa meille”.

Kun auto saapui eteläsuomeen sovitun autokorjaamon pihaan, oli pimeää kuin perseessä jouluna ja koitimme parhaan kykymme mukaan tutustua autoon ja sen erikoisuuksiin taskulampun valossa. Akulla oli toki jatkoyhteys, eli toinen kuljettaja autonsa kanssa saapumassa ja olisi voinut valaista meitä autonsa valoilla, mutta koska kyseessä oli sähköauto, eihän se yhtä nopea ollut kuin Hilux, eikä varsinkaan valoja olisi raaskinut parkissa käyttää, koska kotiinkin pitää vielä päästä. (Akun kommentti: Ainua mukana ollut lamppu oli muuten Glockissa kiinni, joten sitä käytettiin.) Autossa riitti erikoisuuksia sen korotuksesta lähtien, jonka seurauksena vaihdelaatikko ei toimi aivan normaalisti, vaan ykkösen päälle saadakseen pitää tehdä pieni kylljellään olevan J-kirjaimen muotoinen liike, mutta ei liian iso, koska silloin mikään pykälä ei mene päälle. Myöhemmin opin, että helpointa on laittaa auton ensin kakkoselle ja sieltä etsiä ykkönen, joka saattaa joskus löytyä, mutta yleensä ei. Silti erikoisin erikoisuus oli, että Hiluxin avaimenperässä olikin Volkswagenin logo. Aku kertoi tähän syyn ja tarinan: 1990-luvulla saksalaiset insinöörit olivat pitäneet pitkiä ja lukuisia palavereita luodakseen täydellisen auton, tuloksetta. Palaverissa numero 428 Pena sen sitten siinä loppumetreillä keksi, että eihän täydellistä autoa kannata uudestaan keksiä, vaan ostaa Toyotalta lisenssi ja piirrustukset, joilla voidaan valmistaa täydellisen auton täydellisiä kopioita. Niinpä syntyi eurooppalainen Hilux, eli Volkswagen Taro, joka on 1:1 Toyota Hilux, mutta silti Volkswagen Taro. Tämä on nykyisin autobisneksessä jopa yllättävän yleinen toimintamalli, että samaa autoa valmistetaan useammilla eri logoilla. Vaikka allekirjoittanut onkin melko humaani ja rauhaa rakastava hippi, olen lähellä sortua väkivaltaan aina kun joku alkaa kertoa mitä sisarmalleja nykyisestä automaailmasta löytyy. Aihe on lähes yhtä mielenkiintoinen ja itselleni tärkeä kuin Kauniiden ja Rohkeiden kolmannen tuotantokauden tapahtumat.

Jossain vaiheessa viestinvaihtoani Akun kanssa, hänen mieltään oli varjostanut epäilyksen siemen. Ja se on aivan oikein. En loukkaannu siitä, jos lahjoittaja haluaa selvittää asiat läpikotaisin ja on skeptinen – olisin itsekin ja itseasiassa se on yksi syy miksi alunperin avustusyhdistyksen perustin, sillä nyt minun ei tarvitse epäillä mihin rahat ja tavarat menevät, vaan tiedän tarkalleen niiden menevän oikeaan hyötykäyttöön oikeille loppukäyttäjille. Aku pyysi minulta kirjallisen dokumentin auton päätyvän Ukrainan puolustajille, eikä esimerkiksi mökilleni tai vielä pahempaa, venäläisille. Ymmärsin tämän täysin ja lupasin tällaisen dokumentin toimittaa. Autokorjaamon pihassa kuitenkin kävi ilmi, että tällaista dokumenttia ei enää tarvita. Maailma on helvetin pieni ja Ukrainan tukipiirit vielä pienemmät – Aku oli kertonut signalin ryhmächatissa saaneensa ihastuneen viestin Ukrainassa palvelevalta kaveriltaan että ”ei juma, onko sun auto Aku tulossa meille”. Sattumoisin kohteena olevassa yksikössä palvellut kaveri oli nähnyt lähettämäni kuvat kohta tulossa olevasta autosta.

Kun Aku oli jättänyt rakkaalle autolleen hyvästit (kopautus konepeltiin ja toteamus, eiköhän me vielä nähdä Moskovassa), auto jätettiin korjaamon henkilökunnan huomaan ja heille saatettiin tietoon Akun kertomat huoltokohteet, joiden lisäksi annettiin vapaat kädet korjata myös muut huomaamansa puutteet. Näin toimimme luottokumppareidemme kanssa: Homma on puolin ja toisin selkeää ja kun luottamueion rakennettu, ei kannata enää kysellä joka homman hintaa ja aikataulua etukäteen, vaan luottokumppari tekee sen mitä tarvitsee ja me maksamme niistä koituvan kohtuullisen laskun. Tärkeintä autoissa on kuitenkin, että ne kestävät nipussa Lviviin saakka, eli uusia niistä ei aleta tekemään. Tähän autoon panostimme kuitenkin keskimääräistä enemmän: uuden syylärin, termostaatin, kytkimen, jarruremontin ja luonnolliseti voiteluaineiden myötä. Kustannus oli reilusti alle kahden tonnin ja se oli lahjoituksena saatuun autoon varsin kohtuullinen panostus. Merkkiliikkeessä varmaankin pelkkä kytkimen uusiminen olisi ollut samaa luokkaa, joten kiitos Pessisti -autokorjaamolle kun on avustamassa kanssamme Ukrainaa edullisine sopimushintoineen!

Remonteista ja matkoista koituvien kustannuksien kattamiseen on käytettävä aina luovia keinoja ja niin teimme tälläkin kertaa. Ilmoitimme myyvämme autosta kolme sponsoripaikkaa 250€/kpl, eikä mennyt kauan kuin saimme yhteydenoton Kylmäkolmonen nimiseltä kylmäkoneisiin erikoistuneelta yritykseltä. He ostivat kertalaakista kaikki kolme mainospaikkaa heidän virkistystoimintaan erikoistuneelle tytäryhtiölle El Frio Tres. Kiitos! Jos muilla yrityksillä on halua tukea Ukrainaa kanssamme, olemme aina valmis luoviin yhteistyökuvioihin. Mailia tulemaan ja hommat, ne etenee!

El Frio Tresin kommentit:

Olemme seuranneet sulkahattua ja Pirkka-Hiluxin tarinaa ja hyvän aikaa. Ja tietenkin olleet mukana Ukrainan asiassa. Kun näiden polut tällä tavalla yhdistyivät samalle ladulle, ja mahdollisuus avautui, haluttiin ehdottomasti olla siinä mukana. UkrainApu tarjosi Ukrainan tukemiseen luotettavan ja suoran keinon.

12 Apinaa

Kuten jo totuttua, annamme jokaiselle convoyllemme nimen. Musiikin suurkuluttajana Kapteeni ottaa nämä, sekä mönkijöiden ja dronejen nimet usein populaarikulttuurista ja niin kävi pääsiäisconvoymmekin kanssa. Sen nimeksi tuli Nylon Beatin albumin mukaan 12 Apinaa. Syitä oli monia, kuten kuljettajien summittainen määrä, mutta ennenkaikkea se, että Nylon Beat on ihan helvetin kova bändi. Että Nannannaa vaan sullekin. 12 Apinaa käsitti 8 autoa joista yksi oli Akun Taro, joka toivottavasti tullaan Ukrainassa tuntemaan callsignilla 313. Taron rattiin valittiin kulkueen meritoitunein avustuskuljettaja Juha, jonka matkakommentit alla:

Maastorenkaat on vaihdettu katurenkaisiin – Jos en tietäisi niin en uskoisi.Tällä kertaa todellakin Wunderbaumi ja sterot tunnelmaa loi, koska wunderbaumin virkaa toimitti Suomen #1 humppabändin, Eläkeläisten hajukuusi ja steroista jyrähti ilmoille sotilasmarssien sijaan Eläkeläiset, eikä levy vaihtunut koko matkan aikana kertaakaan. Ajo-ominaisuudet eivät olleet kaksiset aluksi, mutta kun niitä pääsi vertaamaan länsisaksassa valmistettuun nosturimersuun, niin tämähän oli itseasiassa aivan helvetin hyvä ajaa.

Kun Töröllä tultiin satasen laukasta puolen metrin vesisuppaan, vain turvavyö esti Kapteenin jatkamasta matkaansa tuulilasin läpi tangetin suuntaisesti ja koko himmeli pomppasi silminnäkijätodistajien mukaan ilmaan.

Kun Juha oli saattanut Taron, joka oli saanut matkalla uudeksi nimekseen Törö, perille Lviviin ja lähtenyt itse kotimatkalle, oli vuoroni jatkaa matkaa Törön ratissa kohti itää. Auton ajo-ominaisuudet olivat tosiaan moottoritiellä varsin kehnon puoleiset, mutta eihän tällaista autoa ole sinne edes tarkoitettu. Kaupungissa iski aina murhe kun valoihin pysähtyessä piti alkaa tehdä erinäisiä noitumisliikkeitä ja koittaa manata ykkönen silmään – usein en onnistunut ja liikkeelle lähdettiin kakkosella. Hieman ennen FinEst Volunteersin tukikohdassa pitämäämme kahvitaukoa oli vähintään mielenkiintoinen hetki käsillä, kun Kapteeni huomasi ajaneensa vikaan ja käänsi Törön satasen vauhdista hylätyn huoltoaseman pihaan. Huoltoaseman liittymässä oli iso lammikko joka oli odotettua huomattavasti syvempi. Kun Töröllä tultiin satasen laukasta puolen metrin vesisuppaan, vain turvavyö esti Kapteenin jatkamasta matkaansa tuulilasin läpi tangetin suuntaisesti ja koko himmeli pomppasi silminnäkijätodistajien mukaan ilmaan. Vettäkin roiskui niin maan perkeleesti, että koko komeus höyrysi kuin savusauna konsanaan, kun litroittain vettä muuttui vesihöyryksi lämmintä konetta ja pakoputkea vasten. Kapteenin perässä ajanut naiskersantti ei ollut tästä ajomanööveristä mitenkään erityisen otettu, vaan oikaisi koko 160 senttisen vartensa ja väänsi Kapteenin niskalukkoon, todeten että seuraava samanlainen ajoliike ja vedän teidä turpaan, Herra Kapteeni.

Yhden stintin Töröllä välillä Lviv – Izjum ajoi myös entuudestaan tuntematon lappilainen, muistaakseni nimeltään Eräjorma tai Naavanka, joka ei auton ajo-ominaisuuksista ollut mitenkään erityisen innoissaan tai otettu ja noitui niittä säännöllisesti lällärin (LA-puhelin) välityksellä. Mutta ääni kellossa muuttui hotellilla ennen nukkumaanmenoa kun kuuli mistä autosta on kyse. “No mitä vittua, miksei kukaan kertonut että tää on Saarelaisen Akun auto? Olenhan minä tämän nähnyt Instagramissa. Hieno auto sittenkin!”.

Törö keräsi matkalla katseita ja ihailua kuin kesäfestarilla rättikattoinen Citroen. Öisellä tankkaustauolla Ukrainalaiset upseerit ihastuivat autoomme ja luultavasti myös aiemmin mainittuun 160 senttiseen (sulka päässä) kersanttiimme niin paljon, että antoivat hattunsa hänelle matkamuistoksi. Upseerit huokuivat niin paljon sloganimme “Don’t fuck with Ukraine” henkeä, että hetken mietin tohdinko pyytää heistä kuvaa, mutta totesin arvostavani elämääni liiaksi avatakseni suuni.

Kun saavuimme Izjumiin luovuttamaan autot pommitettujen talojen raunioille, olin sekä helpottunut, tyytyväinen, että liikuttunut. Olen aina halunnut tehdä jotain hyvää ja järjestettyäni Pirkka-Pirkka-Hiluxin Itäsuomesta itäukrainaan, koin niin tehneeni.

Vastaanottaja ihmetteli erikoista vaihdekaaviota, iloitsi auton maasto-ominaisuuksista ja lupasi lähettää kuvan kun se on moskovassa.

Akun terveiset:

Wolkkari tuli alun perin ostettua facebookin Sodankylän äijäkirppikseltä keväällä 2014, minkä jälkeen auton parissa on valutettu litratolkulla verta, hikeä, kyyneliä ja pirkka-olutta. Tarina on niin pitkä jotta se kannattaa käydä tsekkaamassa mun youtube-kanavalta videoblogin muodossa, mutta puhutaan kuitenkin ajoneuvosta, joka on kulkenut rinnallani niin tuulessa kun tuiskussa. Yli kymmenen vuoden omistussuhteen aikana auto muodostui niin rakkaaksi, ettei sellaista rahasummaa ole, jolla olisin siitä luopunut. Siksi tämä komennus taistelemaan pahuutta vastaan oli ainua luonteva tapa erota autosta, kunnes taas sitten joskus näemme. Eurooppaan kohdistuu vain yksi sotilaallinen uhka ja Ukraina taistelee parhaillaan sitä vastaan. On meidän kaikkien edun mukaista, että siinä taistelussa pahikset eivät voita. Tässä taistelussa pienikin apu auttaa, vaikka sitten pieni punainen avolava.