Pikavuoro Izjumiin

Sabotaasia?

Lähtöpäivänä noudin vielä Hämeenlinnasta sekä Riihimäeltä tarvikkeita kyytiin, joten olin varannut paikan iltapäivälauttaan. Tallinnaan saapuisin noin 17:30.

Liikkeelle lähtö ei sujunut ihan ilman draaman kaarta, kun auton kuljettajanpuoleinen takarengas alkoi irrota parin kilometrin jälkeen. Kolme kuudesta pultista oli jo poistunut omille teilleen ja loput olivat löystyneet n. 1,5 cm.

Auto tunkille, muista renkaista pultit lainaan ja Riihimäen Fixukselle hakemaan uusia. Renkaan löystyminen herätti hieman hämmennystä, koska auto oli suoraan lahjoittajayrityksen käytöstä luovutettu ja olin sillä ajanut pari viikkoa aiemmin parisataa kilometriä ilman ongelmia. Pulttien tarkastuksen yhteydessä kävi ilmi, että kaikkien muiden renkaiden pultit olivat osin ruostuneet kiinni ja olivatkin hyvin tiukassa. Tämä yllättävä löystyminen sitten jäikin mysteeriksi.

Tallinna–Pärnu

Tallinnassa laivasta poistuminen ja kaupungin ulkopuolelle pääsy kesti melkein pari tuntia ruuhkien vuoksi, joten päätin ajaa auton vain Pärnuun ja yöpyä tutussa yöpymispaikassa, Aleksandrissa. Keittiö oli vielä auki, joten sain vielä päivän päätteeksi kunnon sapuskatkin.

Pärnu–Lublin

Pärnusta matka jatkui 1000 km ongelmitta Puolan Lubliniin, josta nappasin halvimman hostellihuoneen. Hinta huoneelle oli 25,- mutta auton pysäköinti yöksi olikin sitten 16,-. Lublin oli täynnä lomalaisia ja tyhjän pöydän löytäminen ruokailua varten vei hieman aikaa. Nautittuani 400 g ranskalaisia, kilon wingssejä ja litran tuopin tummaa olutta olinkin valmis pehkuihin.

Puolan tulli

Aamulla lähdin ensikertalaisen positiivisuudella kohti Puolan tullia. Pääsin tulliin aamulla noin klo 9:00 ja yllätyin, kun pääsin vain noin tunnin jonotuksella tarkastukseen. Tarkastuksessa kävi sitten ilmi, että ajoneuvon paperit olivat puutteelliset ja tarvitsisin kaksi lomaketta lisää. Tullimiehellä oli hieman huono päivä, mutta hän puhui erinomaista englantia, joten pyysin häntä auttamaan minua, koska en tunne entuudestaan näitä rajakäytäntöjä.

Aluksi hän poistui koppiinsa murjottamaan ja minä puolestani löin itseni parkkiin ulkopuolelle enkä tehnyt elettäkään poistuakseni. Reilun puolen tunnin hermopelin jälkeen hän tuli takaisin ja kirjoitti minulle muistilapun haluamistaan lomakkeista ja ajo-ohjeet läheiselle (n. 7 km) toimistolle, joka voisi asiassa auttaa.

Ajoin toimistolle, joka osoittautui kontiksi, jossa työskenteli vain puolaa puhuva nuori nainen. Ojensin hänelle paperit ja muistilapun. Hän pyysi minua odottamaan ja jäin muiden pihassa olevien kanssa odottamaan. Kun piha oli viimein lähes kahden tunnin jälkeen tyhjä muista autoista, tuli minun vuoroni. Neiti hymyili kauniisti, ojensi paperit minulle takaisin ja sanoi ”I cant help you”. Tämän lauseen hän oli selkeästi opetellut minua varten. Pyysin kuitenkin neuvoja, että kuka voisi auttaa, ja hän antoi minulle Trans Eliten yhteystiedot Chelmiin, noin tunnin ajomatkan päähän.

Trans-Elite ja vilpillä matkaan

Trans Elitellä oli töissä kaksi erittäin ammattitaitoista naista, joista toinen puhui jopa englantia. Hän kertoi voivansa laatia kaavakkeet, mutta tarvitsisi vielä lisää liitteitä, joita sitten sainkin reaaliajassa Kapteenilta Suomesta. Tuntien selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että vielä tarvitaan virallinen allekirjoitettu auton lahjoittajan ilmoitus auton arvosta. Yritin tavoittaa yrityksen edustajia siinä onnistumatta. Viimein soitin tyttöystävälleni ja pyysin väärentämään sellaisen paperin. Uskalsin sen tehdä, koska tunsin hyvin lahjoittajatahon ja tiesin, että heidän puolesta asia olisi varmasti ok, kunhan auto saadaan määränpäähän.

Huomasin, että olin ainoa kuljettaja, jota kohdeltiin näin hienosti.

Samaan aikaan kun sain väärennetyn ilmoituksen sähköpostiini, lahjoittajayrityksen edustaja soitti minulle ja selitin tilanteen, jonka hän hyväksyi välittömästi.

Trans Eliten henkilökunta oli ollut minulle hyvin ystävällinen ja tehnyt kaikkensa asian selvittämiseksi, joten poikkesin kauppaan hakemaan itselleni ruokaa ja ostin heille samalla kukan kiitokseksi.

Päästyäni takaisin toimistoon, johon olin viimeisen asiakirjan lähettänyt jo aiemmin sähköpostilla, virkailija totesi minulle ”15 minutes” ja kiitti kukasta. Tämän jälkeen hän otti jääkaapista kaksi isoa täytekakkua, joista leikkasi siivut ja toi ne minulle teekupin kera. Sain aiemmin myös pari kuppia kahvia ja huomasin, että olin ainoa kuljettaja, jota kohdeltiin näin hienosti. Rekkakuskeja kuitenkin ravasi konttorissa taukoamatta saamatta edes vesitilkkaa.

Trans Eliten toimisto on auki puoleenyöhön, mutta pääsin jatkamaan sieltä noin ilta-kahdeksalta kaikki paperit mukanani.

Hotel Shithole

Päästyäni takaisin rajan läheisyyteen päätin, että en lähde yrittämään ylitystä, koska rajalla oli noin kilometrin jono, joka eteni ensimmäisen tunnin aikana n. 13 metriä.

Katsoin Googlesta lähimmän, halvimman hotellin ja suuntasin sinne. Koska respassa ei ollut ketään, soitin ovessa olleeseen numeroon. Puhelimeen vastattiin huutamalla ”Haloo” ja heti sen jälkeen ”KURWA!” sitten se lyötiinkin korvaani 🙂

Hotellin pyyhkeen asetin tahraisen sohvan päälle, jotta pääsin istumaan. Värin perusteella oletin tahrojen olevan siemennestettä

Olin jo siirtymässä uuteen paikkaan, kun puhelimeni soi ja soittaja oli tuo sama numero. Onnistuin saamaan huoneen koko Puolan varmasti likaisimmasta ja haisevimmasta hotellista. Toisessa kerroksessa sijaitsevan huoneen ikkuna oli jätetty auki tuuletuksen vuoksi, mutta puolen metrin päässä ikkunasta sijaitseva alemman kerroksen katon läpi tuleva viemäristön tuuletusputki piti huolen siitä, että huone oli kaikkea muuta kuin raikas…

Vessanpönttöön oli edellisen asiakkaan toimesta jääneet valmiit pökäleet ja hyvin pian huomasin, että vessan tuuletin kannattaa jättää muutenkin yöksi päälle, koska se piti vessan ominaistuoksun lähes kokonaan vessassa.

Vaatteeni ja reppuni virittelin seinän nauloihin, koska kaikki paikat olivat niin tahmeita, että jos ne laski johonkin, niin ne jäivät kiinni.

Hotellin pyyhkeen asetin tahraisen sohvan päälle, jotta pääsin istumaan. Värin perusteella oletin tahrojen olevan siemennestettä, joten en halunnut suoraa kontaktia sohvaan. Oven lukko oli rikki eikä sitä saanut sisäpuolelta lukkoon, joten tein yöpöydästä, olut-tölkistä ja nikotiinipussipakkauksesta virityksen niin, ettei kahvaa saanut painettua alas ja ovea näin auki. Asetin myös kahvan päälle yhden tyhjän tölkin, jotta se herättäisi minut, mikäli joku pyrkisi sisään. Huonosti nukutun yön jälkeen otin kylmän suihkun (eihän sinne läävään tietenkään mitään lämmintä vettä tullut) ja suuntasin rajalle.

Takaisin tulliin

Kävin portilla kysymässä, voisinko tulla jonon ohi, kun toimitan humanitaarista apua. Virkailija pyysi tuomaan paperit ja päästi minut jonon ohi. Toisessa jonossa taakseni jäänyt ukrainalainen perheenäiti ei jättänyt katkeruuttaan piiloon, vaan kävi sättimässä minut kielellä, jota en ymmärrä. Kun tilanne rauhoittui ja tulliväki teki töitään, kävin jututtamassa perheenäitiä hänen kouluikäisen tyttärensä toimiessa tulkkina. Selitin toimineeni tullilta saamieni ohjeiden mukaan ja pahoittelin tilannetta. Tarjosin koko autokunnalle puolalaiset omenat, joita minulla oli mukana pari kiloa, ja äidille annoin yhdistyksen hihamerkin ja kerroin sen olevan vahvoille ukrainalaisille naisille. Myöhemmin hän lähestyi minua vielä kerran tullin alueella, hän oli opetellut englantia ja kävi sanomassa minulle ”Thank you for your help and I love you”. Erosimme ystävinä 🙂

Vaikka paperit olivat kunnossa, niin muodollisuuksiin hupeni silti vielä muutama tunti. Tänä aikana hollantilaisen avustus-convoyn henkilöstä lähestyi minua ja tulivat kysymään neuvoa, kun heillä oli sama ongelma kuin minullakin oli ollut edellisenä päivänä. He kertoivat jonkin muuttuneen, koska olivat käyneet aiemmin Ukrainassa useita kertoja ongelmitta.

Annoin heille toimistojen yhteystiedot.

Pääsin viimein jatkamaan Ukrainan puolelle ja siellä kaikki sujui helposti.

Viimein Ukrainassa

Ensimmäinen asia oli hommata toinen puhelin ja siihen paikallinen sim-kortti. Sain sen hoidettua Lutskissa. Aika pian huomasin, että signaalihäirinnän ja nettiverkon vuoksi puhelimen toiminta oli melko vaihtelevaa. Koska kaikki tieopastukset on pääosin poistettu tai peitetty, niin suunnistaminen ilman navigaattoria tulisi olemaan haastavaa. Apua ei olisi ollut kartastakaan, koska varsinkin lähempänä rintamaa kaikki tiemerkinnät on poistettu.

Ajelin noin 40 km päähän Kiovasta. En halunnut jäädä Kiovaan yöksi, koska oli odotettavissa, että Venäjä tulisi kostamaan muutamaa päivää aiemmin Ukrainan upeasti suorittaman droneiskun, ja oletin ensisijaisen kohteen olevan jokin isoista kaupungeista. Google-haulla etsin halvimman mahdollisen majoituksen, koska ulkonaliikkumiskieltoaika läheni uhkaavasti enkä välttämättä ehtisi Kiovan ulkopuolelle ennen sitä.

Majoituspaikkana toimi pieni mökkikylä. Majoitus maksoi 60 euroa eli oli huomattavan kallis, mutta erittäin siisti ja sain samalla pestyä pyykkini lavuaarissa. Mukaan olin ottanut vain pienen repun ja mahdollisimman vähän tavaraa, koska olin tulossa julkisilla takaisin.

Pankkikorttini kieltäytyivät toimimasta ja majoituksen maksuun liittyvissä asioissa saatiin apua aina Bandidos-liivijengiä myöten 😉 Viimein muistin, että minulla oli eurojakin, joten hoidin maksun niillä.

Päivällinen jäi väliin, kun keittiö oli jo kiinni ja lähistöllä ei ollut muita vaihtoehtoja. Respa myi minulle mukaan pari olutta ja kaksi pientä sipsipussia, ja ne toimivat sitten energialähteenä aamuun asti.

Kohti itää

Hyvin nukutun yön ja hyvän aamiaisen (n. 4,00 €) jälkeen suuntasin kohti itää. Päästyäni Pultavaan laitoin viestiä kontaktihenkilölleni siitä, kannattaisiko minun ajaa Harkovan kautta vai mennä pikkuteitä maaseudun kautta pommitusuhan vuoksi. Kontaktini oli vastannut minulle välittömästi, mutta nettiongelmista johtuen vastaus saapuisi minulle vasta tuntien päästä. Valitsin jälkimmäisen, joka oli virhe. Teiden kunto maaseudulla on todella huono ja sen vuoksi kuoppia kierrellään välillä kävelyvauhdilla. Suunnistaminen on myös hankalaa, kun mitään tiemerkintöjä ei ole, netti pätkii, navi ei toimi, kun signaalihäirintä on paikoin voimakasta ja Google Mapsin tiemerkinnät eivät vastaa todellisuutta. Huomasin välillä ajavani Mapsin mukaan pellolla, kun tie, jota ajoin, puuttui heidän kartastaan kokonaan yms.

”Aja pääteitä, sivutiet voi olla huonoja”

Illan mittaan kävi selväksi, että en ehtisi määränpäähän ennen ulkonaliikkumiskieltoa. Olin joutunut pysähtymään pariin tiesulkuun keskellä peltoja ja odottelemaan yhteensä lähes tunnin saadakseni jatkaa taas matkaa. Oli pilkkopimeää ja päätin ajaa pelkillä lyhyillä valoilla, etten loistaisi siellä peltojen keskellä ihan Moskovaan asti. Matkalla näin pari välähdystä, joiden oletin tulevan alas ammutuista droneista tms.

Tiessä olevien kraatereiden väistely säkkipimeässä maastossa oli hidasta ja kun kello oli jo yli yhdentoista, niin laitoin kontaktihenkilölleni tekstiviestin ja ilmoitin etsiväni mahdollisimman järkevän paikan ja jääväni autoon yöksi.

Päivällisenä toimi kaksi banaania, jotka olin ostanut matkalla syömäni sämpylän lisäksi, ja olihan minulla vielä niitä omenoitakin jäljellä.

Levitin auton hyttiin naamiointiverkkorullia niin, että sain pohjan lähes tasaiseksi ja sen päälle kuormassa olleen patjan. Nukkumisesta ei tullut mitään, koska hytti oli helteen vuoksi hyvin kuuma. Ikkunoita ei voinut pitää auki hyttysten vuoksi ja aina, kun olin nukahtamassa, ohi rytyytteli sotilasajoneuvoja. Katselin auringon nousua ja odottelin aamua. Sain netinkin toimimaan ja huomasin kontaktini vastanneen välittömästi reittikysymykseeni viestipalvelussa; ”Aja pääteitä, sivutiet voi olla huonoja”. Tämä vastaus saapui minulle siis yli 6 tuntia sen jälkeen, kun se oli lähetetty, joten vastasin ”sen olenkin tässä jo oppinut”.

Ilmasuojaan!

Aloin valmistella etenemistä noin 5:30 ja kun menin pihalle, kuulin helikopterien lähestyvän. Jäin tarkkailemaan tilannetta ja ääni voimistui. Kuulin myös jonkin itselleni tuntemattoman lentävän laitteen äänen, jonka myöhemmin päättelin olleen lennokki.

Olin ajanut auton ison vaahteran alle ilmasuojaan ja kysynyt kontaktilta, että tulisiko se naamioida. Kontaktini piti sitä tarpeettomana, joten jätin sen tekemättä. Rintama oli arvioni mukaan noin 50 km päässä.

Hetken päästä helikoptereiden ääni voimistui ja tiesin niiden olevan seuraavan metsäsoiron takana. Kun konekivääritulitus alkoi, päätin ottaa autoon etäisyyttä ja siirtyä itsekin ilmasuojaan. Tulitus ei tullut minua kohti vaan johonkin muuhun suuntaan. Menin metsäsoironi tiheään pusikkoon ja pesin hampaat. Viimein, kun tulitus ja räjähdykset lakkasivat ja kopterien äänet loittonivat, laitoin viestiä kontaktilleni ja hän kertoi tilanteen Izjumissa olevan rauhallinen. Kohta ohi ajoi paikallinen siviilikin, joten lähdin liikkeelle.

Vajaan kilometrin päässä lava-auto, jonka lavalle oli kiinnitetty it-konekivääri. Varmistin it-miehiltä vielä olevani oikealla tiellä.

Oikealla näkyi kolme maasta nousevaa savuvanaa siltä kohdalta, jossa kopterit olivat olleet. Noin 10 km päässä oli pieni paikallinen kioski/kauppa. Hain sieltä aamukahvin ja jonkun kaalipiirakan. Yritin jututtaa paikallisia muutaman sanan venäjäntaidoillani ja minulle selvisi, että kopterit olivat ukrainalaisia ja ilmeisesti pudottivat kolme lennokkia tai dronea. Myöhemmin sain kuulla Ukrainan ilmapuolustuksen toimivan alueella niin hyvin, että venäläiset eivät lennä koptereitaan etulinjan yli.

Izjum ja sotilaat

Ajelin Izjumiin, jossa odottelin sotilaiden vapautumista ottamaan auton ja tavarat vastaan. Kiertelin kaupungilla ja katselin, miltä näyttää kahdesti läpi taisteltu kaupunki. Ensin Venäjä valtasi kaupungin 24.03.2022, ja kun Ukraina sai sen vallattua takaisin 10.09.2022, kaupunki jäi kahdesti tulivyöryn alle. Jälki on sen mukaista. Tuhoutuneita rakennuksia on paljon ja tuhot valtavia. Arviolta 80 % kaupungin rakennuksista on kärsinyt tuhoja. Venäläisten noin puoli vuotta kestäneen miehityksen jäljiltä kaupungista löytyneistä joukkohaudoista laskettiin 449 vainajaa, joista naisia oli 215, miehiä 194 ja lapsia 5, loppuja ei pystytty tunnistamaan. Sotilashenkilöitä joukkohaudoissa oli tiettävästi 22 henkilöä. Suuresta määrästä joukkohautojen uhreja löydettiin kidutuksen jälkiä.

Oli hienoa kuulla sotilaiden näkemyksiä sotaan, kokonaistilanteeseen ja koko maan tulevaisuuteen.

Kun sotilaat saapuivat, minut otettiin lämpimästi vastaan. Vietin päivän sotilaiden kanssa keskustellen ja ruokaillen.

Sotilaat keräävät varoja varusteluunsa todella luovasti. Koska materiaalitarve on suuri, he palauttavat palkastaan 10 % pataljoonalle ja sillä rahalla ostetaan varusteita. Heillä on myös toiminnan rahoittamiseen muita kanavia, mutta niistä minulla ei ole lupa kirjoittaa. Järjestöiltä tuleva tuki on heille erittäin tärkeää ja he ovat tuesta ja lahjoituksista vilpittömän kiitollisia. Tuntui itsestä hölmöltä, kun he kiittelivät kädestä pitäen ja he ovat kuitenkin se porukka, jotka riskeeraavat oman henkensä muiden vuoksi. Uskomatonta ryhmää!

Päivä on ollut yksi elämäni mielenkiintoisimmista. Oli hienoa kuulla sotilaiden näkemyksiä sotaan, kokonaistilanteeseen ja koko maan tulevaisuuteen.

Illalla yksi sotilaista saattoi minut bussille. Olisivat tarjonneet kyydin Harkovaan, mutta kieltäydyin siitä, koska tiesin kaikkien sotilaiden olevan rintamatilanteen vuoksi lomakiellossa ja siksi olisi parasta, että joka mies on tarpeen tullessa käytettävissä.

Vauhtia ja vaaraa

Sotilas kertoi minun saavan kohta ”elämäni paskimman bussikyydin” ja voi Jeesus sentään, miten oikeassa hän oli. Hullu kuljettaja huudatti ja rääkkäsi pikkubussi-mersua aivan säälimättä. Hän vuoroin jarrutti, kiihdytti ja teki väistöliikkeitä niin, että penkillä pysyminen olisi ollut mahdotonta, jollei bussi olisi ollut niin täynnä, ettei siellä ollut tilaa lentää mihinkään. Helteinen keli ja rikkoutunut ilmastointi lisäsivät ikimuistoista kokemusta. Kaiken sekopäisen moottorin huudattamisen lopputuloksena päädyimme pientareelle konepelti pystyssä. Koneen jäähdyttyä matka jatkui entiseen tapaan. Tämä oli koko reissun ainoa hetki, jolloin olin huolissani mahdollisesta vahingoittumisestani reissulla.

Harkovassa

Kyydin seurauksena olin huonovointinen saavuttuamme Harkovaan. Harkovassa onnistuin missaamaan Varsovan bussin ja jäin sinne yöksi. Löysin keskustasta erittäin siistin hotellihuoneen hintaan 20 euroa. Hotelli oli kaksikerroksinen ja ulkoapäin hyvin ränsistyneen näköinen, se sijaitsi pommitetun ostoskeskuksen välittömässä läheisyydessä eikä ihan lähellä ollut mielestäni merkittäviä iskukohteita, joten pidin sijaintia turvallisena valintana.

Ilmahälytyksiä tuli koko illan ja yön, mutta räjähdyksiä en kuullut, joten valinta oli hyvä. Hain kaupasta juustoa, patonkia, lihaa ja valkosipulikastiketta, joista tein ilta- ja aamupalat.

Yö meni reittivaihtoehtoja tutkiessa, lippujen tilaukseen vaadittavien appien latauksissa, lippuja tilatessa yms. Sain nukuttua noin 4 tuntia.

Kotimatka

Aamulla hyppäsin bussiin kohti Varsovaa, josta oli tarkoitus lentää Helsinkiin. Kävelymatkaa bussiasemalle säesti tuttuun tapaan ilmahälytyssireeni sekä kännykkään tulevat varoitukset. Bussi lähti ajallaan ja sekin oli ihan täynnä. Matka tulisi kestämään 23 tuntia ja kuskeja oli siksi kaksi. Kukaan ei puhunut englantia, joten pysähdellessä en tiennyt, kauanko tauko aina kestää. Söin matkalla jonkin kaalipullan ja join pullon vettä ja kokiksen. Kun matkaa oli taitettu 17 tuntia, huomasin, että bussissa on sittenkin vessa. En ollut sitä vaan aiemmin huomannut. Se oli mukava yllätys.

Rajamuodollisuudet veivät noin 3,5 h, kun kaikki matkustajat marssitettiin pariin kertaan bussista ulos, kaikki tutkittiin ja tavarat läpivalaistiin.

Lento kotiin

Bussissa sain nukuttua noin 1,5 h, koska tilat olivat hyvin ahtaat, bussi oli kuuma ja täynnä. Viimein päästiin jatkamaan ja Chopinin kentälle Varsovaan saavuttiin lähes tunnin etuajassa. Noin neljän tunnin odottelun jälkeen pääsin lennolle ja Suomessa oltiinkin sitten alle kahden tunnin. Alkuillasta laskin nukkuneeni edeltäneen 3,5 vuorokauden aikana noin 6 tuntia, joten kun asetuin kumppanini sängylle hetkeksi, oli kuin minua olisi lyöty nuijalla päähän 🙂

Illalla, kun hän herätteli minua syömään, niin kerroin hänelle, kuinka hänen naapurinsa pitää lemmikkinä maakotkia ja kamelia. Tällä iällä olisi varmaan syytä huolehtia riittävästä unesta 😉

Lopuksi

Reissu oli hieno ja toivottavasti pääsen uudestaan heti, kun se elämäntilanteen vuoksi on mahdollista. Lahjoitusvaroja käytettiin matkan aikana kolmeen pyöränpulttiin, auton papereihin, lauttamatkaan, polttoaineisiin Kiovaan asti sekä kolmeen ensimmäiseen majoitukseen.

Tavattuani sotilaat ja tutustuttuani heidän tilanteeseensa, ilmoitin jättäväni loput kustannukset sekä paluumatkan veloittamatta ja säästyneet varat voi mieluummin käyttää joukkojen varusteluun.

– Bussikuski